PALKITTUA LAPSI,- MUOTO- JA ELÄINKUVAUSTA KOKEMUKSELLA JA AMMATTITAIDOLLA VARKAUDESSA SEKÄ POHJOIS-SAVON ALUEELLA.

Hei olen Henna

Valokuvaaja Henna Ikonen.

Olen kahden lapsen äiti, intohimoinen hevosharrastaja ja haaveissani on aina siintänyt elämä hevosten ympäröimänä. Nyt, kun aamu auringon kajo alkaa valaista horisonttia ja avaan ulko-oven, tervehtii minua useampi ystävällinen hirnahdus, joka sekoittuu pian heräävien lasteni iloiseen nauruun. 

Kamera on kulkenut kädessäni vuosien ajan ja hetkien ikuistaminen kuviksi on näytellyt suurta osaa elämässäni. Luonnollisesti hevoset ovat aina vetäneet puoleensa magneetin lailla ja urani valokuvaajana alkoikin näistä upeista olennoista.

Tänä päivänä olen palkittu ammattivalokuvaaja. Tunnustusta valokuvillani olen saanut mm. Finnish Photo Awards kilpailuissa. Olipa kyseessä muoto,- lapsi,- perhe,- tai eläinkuvaus, jokaisessa hetkessä on taikaa.  

Kuvaajana minun aistini herkistyvät jatkuvasti havainnoimaan ympäristöä. Koen, että työni valokuvaajana on matka, jossa saan nähdä ja kokea, tuntea suuria tunteita ja tallettaa näitä hetkiä.

 Meillä kaikilla on tarinamme. Meillä on nämä uniikit, ohikiitävät hetket, jotka muovaavat matkastamme ainutkertaisen. Meillä on hetket joihin haluamme palata, hetket jotka haluamme muistaa. Nämä hetket ovat tehty ikuistettaviksi. 

Lämpimästi tervetuloa kuvaukseen.

AMMATTITAIDOLLA

 Valokuvaajamestari
 Media-alan erikoisammattitutkinto 2025.

Media-ala ja kuvallinen ilmaisu
Perustutkinto 2022.

EUROPEAN PHOTOGRAPHER
Federation of European photographers myöntämä arvonimi

EP logo

KOKEMUKSELLA

Finnish Photo Awards 2025

– Finnish Photo Awards kokonaiskilpailun kolmas
– Kultaa Children- sarja
– Finalist + merit Classical portrait- sarja
– Finalist + Merit Domesticated animals- sarja
– Kunniamaininnat x 2 Merit Children- sarja

FEB Awards 2025

Federation of European photographers
Individual image Awards 2 x MERIT 

Finnish Photo Awards 2024

– Finnish Photo Awards kokonaiskilpailun kolmas
– Kultaa- Children- sarja
– Pronssia- Domesticated animals sarja
– Finalist + Merit Classical portrait- sarja
– Kunniamaininnat x 2 Merit Children- sarja

Finnish Photo Awards 2023

– Finalist Domesticated animals- sarja

Ammattilainen kuvakilpailu 2022

Kuvakilpailun Helmi

Olen Suomen Ammattivalokuvaajat RY:n jäsen.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry on maamme suurin ja vanhin ammattivalokuvaajien edunvalvontajärjestö, se on perustettu vuonna 1919. Sen jäsenet ovat monitaitoisia valokuvaajia, joiden erikoistumisaloja ovat mm. muoto- ja mainoskuvaus sekä videokuvaus. Jäseniä yhdistää tilauksesta tuotettava ammattikuva.

Ammattikuvaajat logo.
Scroll to Top